Hiljainen illallinen

Minut kutsuttiin illalliselle. En tiennyt mitä odottaa. Olin nälissäni ja toivoin siis vain, että ruoka olisi hyvää. Mies ja kolme ystävätärtäkin tulivat. Neljänteen törmäämme gallerian edessä. Hälisemme siinä päällimmäiset pois, pohdimme josko meitä alkaa yskittää tai naurattaa. Minä sanon ottaneeni muistikirjani mukaan. Ainahan voisi kirjoittaa. Galleriassa ensin kaikki se tavallinen, takit, vessa, laseineen seisoskelevat, ihmiset, odotuksen hälinä, kuohuviini, ympärille katselu,  sinne tänne risteilevät ajatukset joiden pysäyttämistä en edes yritä. Ennen pöytään asettumistamme illallisten emäntä Nina Backman toivottaa meidät tervetulleiksi ja sanoo, ettei illallisella ole muita sääntöjä kuin hiljaisuus. Hän kertoo aloittavansa ja lopettavansa illallisen. Istuu pöydän päähän ja me kolisemme paikoillemme. Ja sitten hiljaisuus putoaa pöytäseurueen päälle, sanat leikkautuvat pois. Jokin sirisee, keittiöstä kuuluu astioiden kilinää. Katselen ystäviäni pöydän toisella puolella, katselen entuudestaan tuntemattomia ihmisiä, katselen pöytää, kynttilöitä, kukkia, vesikarahveja, viinilaseja. Seinällä olevia pyöreitä, paksun lasin alla olevia valokuvia. Katselen illan emäntää, hänen levollista ylväyttään, hymyä, joka nousee silmiin saakka. Kaadan vettä lasiin, ojentelen karahvia. Katsomme toisiamme silmiin, hymyilemme.  Äänetön tarjoilija kaataa lasiin viiniä, nyökkään kiitokseksi. Vieressä istuva taiteilijaystävä palelee, käärin huivini hänen hartioilleen, hän painaa päänsä olkapäälleni.  Keittiössä soi sähkövatkain, jokin putki sihisee, katossa on pelikortti. Kaikki on kevyttä ja ihmeen rentoa. Alkupalalautanen ilmestyy eteeni, asettelen lautasliinan polvilleni. Illan emäntä nostaa lasinsa ja me kaikki seuraamme hänen esimerkkiään. Ruoka on hyvää.  Huoneen täyttävät syömisen äänet, haarukoiden ja veisten, lautasten ja lasien sinfonia. Nielaisu, hörppäys, veden kaatamisen ääni. Piparjuurivaahto ja kala. Viini on hyvää, kylmä valkoviini, täydellinen kalan seuraksi. Hetken täydellinen kauneus, minä ajattelen, ajan liike meissä. Myrsky nousee varoittamatta. Jossakin alkupalan ja pääruoan välissä. Ilo hyökyy minussa. Helpotus. Se että olen täällä, tässä nimenomaisessa kaupungissa enkä mätänemässä siellä mistä lähdin.  Alan itkeä hillittömästi. En saa sitä loppumaan, itken ja itken. Pöydän yli ojennetaan nenäliina, minä niistän, pyyhin silmiä, hymyilen ja nostan maljaa ja itken taas. Alkupalalautanen viedään pois, keittiön ovi avautuu ja sulkeutuu, pullo kallistuu ja viinilasi täyttyy, viinin juoksu lasiin kuulostaa purolta. Juon lisää vettä. Karahvi tyhjenee, täyttyy, tyhjenee. Itken kauneutta, ystävyyttä, itken sitä kuinka erilaista on hyvä hiljaisuus kuin se painostava hiljaisuus, jonka muistan jostakin kaukaa. Kuljen läpi kaikkien elämäni hiljaisuuksien ja palaan aina takaisin juuri tässä pöydässä istumisen iloon. Ystävien kasvoihin, rakastetun kasvoihin, tuntemattomien ihmisten kasvoihin. Silmät, silmät, käsien liike valkoisella pöytäliinalla. Aterimet kilahtelevat, tuolit narahtavat, hengityksen tuuli kulkee ihmisestä ihmiseen. Pääruuan ihmeellisen maukkaat punajuuret ja se kastike, punaviinin sakeus, joku joka nousee kesken kaiken ja menee vessaan. Joitakuita naurattaa mahdottomasti.  Muistan naurukohtaukseni lapsuudenkodin joulupöydässä ja nenään menneen perunan ja sen miten vaikea oli olla hiljaa syreenipensaassa kun minua etsittiin. Emäntämme eleganssi, mekon kangas, huulien puna, vieruskaverin äkillinen liike kohti kukkapurkkia, kukkapurkin suhina pöytäliinalla, vimmatun nuuskimisen ääni. Miehen kasvoilla oleva virne, nauravat silmät. Hetkeksi hengitys tasaantuu, silmät ehtivät kuiviksi juuri ennen kuin uusi sade alkaa. Ne pitkät pöydät sukujuhlissa. Siskon häät, mummon hautajaiset, enon syntymäpäivät, serkun rippijuhlat, veljen ylioppilasjuhlat, kummipojan kastejuhlat. Ne pitkät pöydät, joissa ystävät ja työtoverit, lapset ja lasten ystävät. Kaikki ne kodit, joissa olen asunut. Jälkiruoka. Syön sen niin hitaasti kuin  mahdollista. Viivyttelen tässä puhumattomuudessa, näissä rantaan lyövissä aalloissa. Viivyttelen tässä hyvässä, täydessä hiljaisuudessa, tässä sanoitta olemisen helppoudessa, tässä olemisen juhlassa. Viivyttelen ajatuksissani ja muistoissa, jotka nousivat jostakin ajan mudasta. Pysyn tässä, tämän pöydän ääreen muodostuneessa joukossa. Iloinen, yltyvä kilinä pöydässä. Pöydän juhlava järjestys puolessatoista tunnissa rennosti levinnyt. Ja kun ateria päättyy, huone täyttyy hetkessä äänestä, puheensorinasta, naurusta, kolinasta, askelista, puhelimen äänistä, huudahduksista. Sanojen tulva. Kuin emme olisi puhuneet vuosiin. Hiljainen illallinen vaikutti minuun voimakkaammin kuin osasin aavistaa. Se sai mannerlaattani liikahtelemaan. Nina Backmanin luoma performanssi, jonka tekijöinä ja kokijoina me kaikki. Tuo yksinkertainen rituaali, yhteisen ruokapöydän ääreen käyminen, kattauksen levollinen juhlallisuus, tilan yksinkertainen kauneus, omista elämistään tähän pöytään istuneet ihmiset. Ja kaikki hiljaisuuteen kätkeytyneet kerrokset. Gallerian paikalla oli aiemmin ortodoksinaisten rituaalipesula ja illallisen aikana minä peseydyin yhdessä heidän kanssaan. Taiteen ainutlaatuinen voima muistutti olemassaolostaan. Olin vielä päiviä illallisten jälkeen merkillisen syvissä vesissä ja kirjoittamaan pystyin tästä kaikesta vasta nyt, yli kolme viikkoa illallisten jälkeen. Säilön tämän kokemuksen aarteideni joukkoon. _MG_0095 silence 01 (Kaikki kuvat: http://silenceproject.fi. ) 1. Kuva kuvaaja: Torsten Kasper, tila: Meinblau Projektraum 2. Valokuvaaja: Volker Kreidler, tila: Zagreus Projekt, Ruuat loihtinut Chef: Ulrich Krauss ja seinällä olevat valokuvat Marja Helanderin teoksia. Julkaistu Nina Backmanin luvalla) Illallisia järjestetään Berliinissä ja muuallakin, tapahtumista saa parhaiten tietoa http://silenceproject.fi -sivustolta, jonne tiedot tulevista illallisista päivitetään. Suomessakin illallisille on mahdollisuus päästä:                                                                              Gallen-Kallelan -museon näyttelykokonaisuuteen kuuluvat illalliset 28.1 2016. Kirjoittakaa päivä muistiin jo nyt.

Mainokset

2 kommenttia artikkeliin ”Hiljainen illallinen

  1. Oi oi oi oi! Kuvat ja sinun tekstisi ovat niin sivuaisteja avaavia, että!
    ” On monenlaista melua, mutta vain yksi hiljaisuus.” Kurt Tucholsky
    Eppu, voiko hiljaisuuksia olla vain yksi?

    Täällä pidetään hatuista, ettei tuuli vie 🙂

    • Kiitos. Kokemus oli yksi ravistuttavimpia taide-elämyksiä. Ei hiljaisuuksia ei ole vain yksi vaan lukemattomia. Riitelemisen jälkeinen hiljaisuus, rakastuneiden hiljaisuus, masennuksen hiljaisuus, kiusallinen hiljaisuus, levon hiljaisuus, oma, yksityinen hiljaisuus, hyvästien hiljaisuus, lapsuuden kymmenet hiljaisuudet.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s