Hyvässä hämärässä

 

Pidän pimeistä illoista ja siitä, että lyhty palaa parvekkeella, kynttilä ikkunalaudalla, värikkäät pallot hehkuvat ilmassa. Tässä hyvässä hämärässä kehräytyy jokin vielä nimeämätön.

Olen nauttinut kirjan valmistumisen jälkeisestä vapaasta tilasta mielessä. Viilettänyt pyörällä sinne tänne, ympäri kaupunkia, hullaantunut kummallisesti myös kuntopyörään, joogannut viisi kertaa viikossa yhdessä miehen kanssa. Tanssinut päivän tanssin( valitse kappale, laita se soimaan ja tanssi täysillä yksin tai yhdessä. Tee tämä jokaisena viikonpäivänä) istunut kahviloissa ja parvekkeella, pienen viinihuoneen oven eteen nostetussa pöydässä myöhään lämpimänä yönä ja keskustellut miehen ja paikan omistajan kanssa venäläisestä sielusta.

Olen löytänyt itseni Frau Tulpen luota. Käyn kangaskaupoissa aika harvoin. Joskus ompelin jatkuvasti, en enää aikoihin. Edellisen kerran olin kaupassa pari tuntia, mutta en saanut valittua mitään sillä olisin halunnut ne kaikki kankaat. Nyt kuvittajaystävän ansioista selvisimme puolessatoista tunnissa ulos. Ehdin jo kiikuttaa kassillisen japanilaisia kankaita ompelijalle ja tehdä sinunkaupat sekä hänen että hurmaavan podenkonsa kanssa.

Eräänä iltana piano siirrettiin keittiöön ja runoihini sävelletyt laulut laulettiin minulle, miehelle ja koiralle.

Perjantait ovat ennallaan, puisto, koirat, puheesta sakea ilma, Manstein. Sunnuntai-iltapäivisin tapaan Cafe Sürissa islantilaisen ystävän kanssa. Puhumme usein kirjoittamisen lisäksi äideistä ja isoäideistä. Viimeksi tyttäristäkin. ”Jos ajattelet kirjoittavasi sitä tyttärellesi teksti alkaa nousta toisin kuin ilman sitä ajatusta”.

Kirjoitan kyllä, mutta en enää kulje sitä samaa ajatusteni linttaan tallaamaa polkua vaan pyöritän maapalloa sormieni alla ja katson minne eksyn.

Kesän viimeinen ulko-ilmakonsertti Bode-museumin edessä oli Antonín Dvořákin Aus der Neuen Welt. Sieltä minäkin nyt tulen, uudesta maailmasta.

IMG_6233 IMG_6243 IMG_6247 IMG_6252 IMG_6253 IMG_6256 IMG_6259 IMG_6264 IMG_6265 IMG_6266 IMG_6271 IMG_6275 IMG_6278

Advertisements

7 kommenttia artikkeliin ”Hyvässä hämärässä

  1. Kuvissa on levollinen tuntu. Kotikujia suurkaupungin kaduilla. Löytämisen iloa.

    Tumma hämärä kaupungissa on aivan erityinen. Hämärästä voi katsella valoa, kuin sivusta, tai olla valossa ja katsella hämärää.

    Tuttuja paikkoja pyörämatkoilta. Tuota suuren synagogan tornia katselin itsekin, mutta eri suunnasta. Kävimme myös siellä tornissa sisällä, häkellyttävän perusteellisen turvatarkastuksen jälkeen.

  2. Levollisuus on juuri se juttu syksyssä, hämäränhyssy, syliin sulkeva pimeä. Kevään ja kesän ylenpalttisen valon jälkeen se tuntuu hyvältä. Mutta kun marraskuu iskee hampaansa minuun, valun takaisin valoon.
    Kävitköhän niillä sisäpihoilla? Missä on gallerioita ja ravintoloita?

  3. Ei, en käynyt. Istuimme syömässä kadulla, katselin retkeileviä turisteja. He taisivat tutustua siihen, mitä juutalaisesta Berliinistä on jäljellä? Siellä oli monta sellaista ryhmää. Paljon jäi ensi kerraksi löydettävää!

  4. Voi miten kaunis teksti. Ja elämäsi tuntuu juuri nyt kuplivalta ja levolliselta.
    Jäin oikein miettimään tuota islantilaisen ystäväsi lausetta. Olisiko tosiaan noin, ehkä pitää kokeilla. Jos ajattelen äitiä, teksti maadoittuu, eikä lennä, mutta ehkä tyttärien ajatteleminen saakin tekstin lentämään.

  5. Kiitos, <3. On elämässä uutta kuplivuutta ja tyyneyttä. Mutta ehkäpä oli jo aikakin… Kaikkien myrskyjen jälkeen. Minä olen kokeillut nyt varoen tuota kirjoittamisen kulmaa, kuin kulkisin heikoilla jäillä. On siinä eroa, halu kertoa jollekin tietylle henkilölle nostaa tekstiin jotakin sellaista mudasta, jota sinne ei tiennyt haudanneensakaan. Tässä on Audurin omat sivut: http://jonsdottir.com

  6. Minulla oli jokin aika sitten tavoitteena kirjoittaa näytelmä äideistä ja tyttäristä. Tyttäreni olisi näytellyt…
    Yritys on edelleen alkutekijöissä. Oma äiti ja oma tytär ovat liian lähellä.
    Tätä ikiaikaista aihetta en kuitenkaan hylkää. Sen aika tulee. Se on sitten, kun se on. Yllättäin.

    Pakko antaa tässä palautetta; eksyin kesällä johonkin lehtikolumniisi täällä netissä. Kirjoitit kodista; erilaisista huoneista. Makuuhuoneesta, josta pääsee parvekkeelle, suuresta keittiöstä sohvineen. Kiitos siitä! Teksti antoi uskoa omaan sisustusfilosofiaani.

  7. Minun äitini kuolemasta on aikaa neljätoista vuotta. Viisi vuotta äidin kuoleman jälkeen kirjoitin näytelmän nimeltä Äiti tässä vaan, mutta vasta nyt, yhdeksän vuotta ensimmäisen kierroksen kirjoittamisen jälkeen olen pystynyt palaamaan tekstiin. Äidit ja tyttäret ovat ikuinen ja syvälle kaivoskuiluihin vievä aihe. Kirjoita, kirjoita, kaiverra sydänpuuta.
    Ja kiitos palautteesta, kiva että joku löytää ja lukee.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s