Ja aalto toi rantaan keltaisen kengän

IMG_1129Kädessä seitsemän tikkiä. Sairaalassa asiansa osaavat ihmiset. Rannalla vain me, lautasella kalastajien juuri merestä nostamat boqueronet. Simpukan kuoret ovat suuria ja minä kerään niitä kassillisen. Luen Vilja-Tuulia Huotarisen Seitsemän enoa -kirjan runoja uudelleen ja uudelleen. Mitä enoja ja mikä kirkas, lämmin ja väkevä kokoelma. Sanat sukeltavat suoraan syvyyksiin,ne  piirtävät ihmisille sydämen ja tavat. Ne kutsuvat esiin omat sukulaiseni, ne, jotka joskus istuivat mummolan tuvan pöydän ääressä heinäntekoaikaan ja ne, jotka pudistivat päätään kuullessaan, että putosin kellariin.

Soitan kummienolleni Punkaharjulle. Häntäkin naurattaa kun kerron laskeneeni kaikki elämäni aikana sattuneet onnettomuudet. Niin, minä olen lapsesta saakka ollut se, jota kuskattiin milloin mihinkin aluesairaalaan ja jonka vuoksi mummo sanoi ristivänsä kädet kyynärpäitä myöten.

Advertisements

9 kommenttia artikkeliin ”Ja aalto toi rantaan keltaisen kengän

  1. Hei!
    En uskalla lukea tekstiäsi kokonaan, kun haluan vielä itse miettiä, mitä ajattelen lukemastani. Sain juuri eilen Seitsemän enoa loppuun ja pidin kovasti. Lukeminen oli kuin juoksu lapsuuteen. Pitää vielä palata takaisin kirjaan. Tuntuu, että sen voisi lukea uudelleen monta kertaa. Ihanasti rytmitetty kirja.

    • Juoksu lapsuuteen on hyvin sanottu. Kerro sitten joskus kun olet miettinyt, olisi kiintoisaa kuulla mitä ajattelet. Kaikki Vilja-Tuulia Huotarisen kirjat kestävät monta lukukertaa ja ovat sellaisia, joita on pakko kanneskella mukanaan.

      Seitsemän enoa jää, se on ihan selvä klassikko.

  2. Taas tikkejä, ei voi olla! Sinä taidat totisesti olla tapaturma-altis ihminen.

    Ja ne enot, oi että rakastan niitä. Olen vasta puolessa välissä, kun kaikesta yrityksestä huolimatta en saanut kirjaa luettua kerralla, tuli pakollisia kuvioita väliin. Mutta tykkään – paljon.

  3. Hahhahah, juu, naurettu on muidenkin kuin Matti-enon kanssa! Olenhan minä tosiaan aina ollut aikamoisen tapaturma-altis tapaus.
    Vaan kukapa olisi voinut arvata, että joogaaminen on niin vaarallista! Olin oikean käden varassa, punnerrusasennossa ja nostin vain vasenta kättäni ja katsettani ylös, hitaasti ja rauhallisesti hengitellen. Vieressä ollut vanha metallituoli toimi viidakkoveitsenä ja leikkasi kämmenen halki. Mikä onni, ettei mennyt sormet eikä valtimo.

  4. Menen kirjastoon ja lainaan Seitsemän enoa, mutta sitä ennen tuijotan tuota lumoavaa merenrantaa ja elättelen toivoa kesästä. Toivottavasti kätesi jaksaa jo paremmin. Nauti siellä kauneudessa ja niin taidat nauttiakin.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s