Inspiroivaa

Jokaisella kouluvierailulla ja jokaisessa haastattelussa kysytään aina samaa: Mistä saan ideani, mistä inspiraatio tulee. (Ja mahdottoman usein inspiraatio muuten sotketaan improvisaatioon, jota sitäkin kyllä näissä hommissa tarvitaan.) Mutta idean kirjoittaa ideoista sain lahjaksi Anna-Riinalta. Kiitos! Ehkäpä joku esitelmää tekeväkin löytää vastauksensa täältä.

Ideat löytävät minut vaikka kuinka yrittäisin piiloutua. Ne löytyvät kuten yksinäinen hansikas kadulta, ajautuvat korvakäytävääni tuntemattomien ihmisten keskusteluista uneliaassa junanvaunussa, ne tarttuvat sormiini lukemastani pikku-uutisesta, imeytyvät jalkapohjien kautta verenkiertooni kävelyretkellä. Idea soi laulussa, se on maalattu alikulkutunnelin seinään, se on ystävän käyttämä lauseenparsi tai koru kahvilan tiskillä jonottavan vieraan naisen kaulassa. Idea iskeytyy aallon mukana rantakivikkoon ja syntyy aamuyön kalpeina hetkinä. Se asuu vanhoissa ihmisissä ja puiston puissa, se kulkee ympäri kaupunkia raitiovaunussa, koira retuuttaa sitä suussaan, se löytyy sängyn alta tai rappukäytävästä. Idea tulee vastaan tai juoksee minut kiinni. Se tipahtaa eteeni tai törmää minuun tungoksessa. Se kypsyy tiheissä keskusteluissa tai hiljaisuudessa, se punnitaan päivittäin, lauseiden välillä.

Koska muistini on jatkuvasti elämästä ylikuormittunut ja luultavasti muutenkin aika kehnonlainen, kirjoitan kaiken ylös. Mukanani kulkee aina muistikirja ja kynä.

Ja inspiraatio? En ole ehtinyt koskaan sitä odotella vaan olen vain kirjoittanut aina kun olen pystynyt.  Siihen on syynsä: ensimmäinen kirjani ilmestyi vuonna 1994, nuorin lapsistani oli silloin vain kaksivuotias ja mieheni matkatöissä.

Inspiroituminen onkin sitten kokonaan toinen juttu. Minulle se tarkoittaa levollista harhailua kauneudessa, pysähtymistä jonkun ääreen, suunnan äkillistä muuttumista, yllättymistä, haltioitumista, voiman saamista(inhoan sanaa voimaantuminen), innostumista, ajatusten mullistumista tai niiden vaihtamista, hahmottoman ääriviivaistumista, mykistymistä lahjakkuuden edessä, puhdasta iloa.

Yksi aina vain tärkeämpi inspiraationlähde ovat kollegat ja heidän tapaamisensa, lyhyetkin kohtaamiset, suoraan asiaan syöksyvät tai maailman rantoja kiertävät keskustelut, satunnaiset yhteiset esiintymismatkat, epäsäännöllisen säännöllinen kirjeenvaihto. Ja heidän kirjansa.

Juuri nyt olen inspiroitunut talosta, jossa kauneus asuu ja keskusteluista, joita kävimme ihanan tomaattikeiton äärellä.

Saaristo on innoittanut minua kahdenkymmenenkahdeksan vuoden ajan. Silloin alkoivat yhteiset purjehdusreissut mieheni kanssa. Ja nyt jo kymmenen vuoden ajan olen asunut kesättalvet pienellä, täysin ruotsinkielisellä Hiittisten saarella. Nyt lapset ovat aikuisia ja minä, mies ja koira vietämme ensimmäistä vuottamme Berliinissä. Muutos kuudenkymmenen asukkaan kylästä 3,6 miljoonan ihmisen suurkaupunkiin on pienempi kuin kymmenen vuoden takainen muutto Kirkkonummelta Hiittisiin. Kotikulmamme Prenzlauer Bergissä ovat paitsi lapsi- myös sekä koira- että kirjailijaystävälliset.

Etäällä olo on samaa saaristossa kuin ulkomaillakin. Joukosta irronneena kytkeytyy voimallisesti kiinni sekä omiin ajatuksiin ja aina vain omemmaksi kasvavaan kieleen, äidinkieleen. Lukee enemmän, kirjoittaa enemmän. Kirjoittaa itselleen ja kirjoittaa muille. Kesken olevien tekstien lisäksi päiväkirjaa, kortteja, kirjeitä, meilejä. Lukee kirjojen lisäksi kaikkea muutakin päivittäin. Lukee lehtiä, seuraa keskusteluja ja blogeja, joiden matkassa on kulkenut jo pitkään ja niitä uusia, jotka on löytänyt. Kuuntelee radiota, löytää asemia, joiden olemassaolosta ei ole tiennyt mitään, kuulee musiikkia, joka avaa oven johonkin jo unohtuneeseen, toista joka kiskoo tanssimaan. Menee hierojalle paitsi hartioidensa myös uuden ja suussa vielä kulmikkaalta tuntuvan kielen takia.

Sitä inspiroituu taiteen ja iloisesti pursuavan kulttuuritarjonnan lisäksi uudesta maisemasta ja tuntemattomista ihmisistä, kuhinasta ympärillään, katusoittajista, kalakauppiaan oudoista vitseistä, lähitorin tunnelmasta, valosta, joka on selvästi toisenlainen, paksuista kiviseinistä, lapsista, jotka kantavat illan pimeydessä paperisia lyhtyjä. Sitä haltioituu puistoista ja elämisen rentoudesta, asioiden yksinkertaisuudesta ja siitä, että jossakin joku laulaa, että kylpyammeeseen ei huku vaikka nukahtaisikin, että suurkaupunki on täynnä pieniä kyliä ja naapurustossa ihmiset tuntevat toisensa ja juhlivat yhdessä, sitä ilahtuu siitä kun ovikello soi ja joku tulee yllättäen piipahtamaan.

Advertisements

9 kommenttia artikkeliin ”Inspiroivaa

  1. Toiveen toteutuminen on aika yllättävää ja todella hienoa, sellaista ei usein tapahdu, paljon kiitoksia. Sinulla on siis tuollainen tutka päässäsi, kiinnostavaa. En tiennyt, että inspiraatiosta kysytään aina, mutta ihmekös tuo, monet tarinoista ovat sellaisia, että lukiessaan pohtii jatkuvasti: mistä ihmeestä kirjailija on tämän keksinyt. Minulle sinun kirjoistasi sellaisia ovat olleet Varkaus-sarjasi väkevät ihmiskohtalot.

  2. Varkaus-sarjaa kirjoittaessa käytin lapsuuden ja nuoruuden päiväkirjoja apuna. Olen kirjannut niihin ylös kaikenlaista arkista, minkänimistä ripsiväriä sisko käytti, mitä söimme, mitä kuuntelimme radiosta ja niistä oli valtavasti apua ajankuvan rakentamisessa, mutta ihmiset syntyvät toisin, he ovat muistoista, havainnoista, toiveista, murheista, unelmista ja tarpeista kudottuja.

  3. Kiitos Eppu. Minä inspiroiduin tekstistäsi juuri nyt, kunpa olisi aikaa kirjoittaa jotain muutakin kuin tätä kommenttia, mutta juostava kohta bussiin inspiroimaan muita ja improvosoimaan myös.
    Onneksi kaikkialla on jotain tarkkailtavaa, maalla vähemmän kuin kaupungissa, mutta aina on jotain; bussissa (maalaisbussit ne vasta hauskoja on!, perjantainakin viereeni istui äijä, joka ryhtyi tunnustamaan polttaneensa kirkon ja siitä sitten sujuvasti kertomaan miten aikoo lihasoppansa tänään tehdä), ruokakaupassa… Välillä lohdutan itseäni, että täällä maalla huomaa enemmän kun kaikkea on vähemmän. Jollain tavalla aistit terästäytyvät. Ja sittenkin on pakko lähteä täyttämään kuppia kaupunkeihin, pakko!

  4. Liivia, kiitos. Hyppään bussiin kanssasi, siihen käytäväpenkille.
    Mies, joka poltti kirkon, sehän on kuin romaanin nimi!

    Niin totta se on, oma aistivoimaisuus paikassa, jossa tapahtuu vain vähän. Ja sitten on niitä ihmisiä, jotka ovat sulkeneet kaikki aistinsa joskus kauan sitten ja toisia, jotka ovat aina kaikki aistit äärimmilleen terästäytyneinä, ja niitä jonkun vahvan aistin ihmisiä.

    Voimia pimeisiin aamuihin ja erityisesti iltapäivien odotteluun. Kirjoittamiselle tulee aikaa, tulee aivan varmasti.

  5. Postaukseesi liittyen katselin sattumalta tänään Linn Ullmannin haastattelun Huomenta Suomi/mtv3 -kanavalta. Toimittaja kyseli myöskin , että mistä LU saa inspiraationsa. Linn Ullmannin vastaus oli pitkä, hän mainitsi ainakin lapsuuden, ystävät ja lopuksi, että milloin mistäkin. LU korosti, että tekstit ovat sekoitus faktaa ja fiktiota, mutta aina tätyy muistaa eettinen näkökulma ettei kirjoita kenestäkään niin, että henkilö voitaisiin tunnistaa.

    Postauksesi on erittäin mielenkiintoinen ja varsinkin, kun olen lukenut tekstejäsi ja haastattelujasi. Hiittisten saari lienee täydellinen vastakohta Berliinille, mikä ei ole lainkaan huono vaihtoehto, jos haluaa asua Keski-Euroopassa. Kohta siellä aukeavat joulutorit ja ensimmäistä kertaa on ilo päästä nauttimaan niistä juuri Berliinissä.

  6. Hei Marjatta, voi mitenkä sattuikin: eilen juuri purin Hiittisistä tuotuja kirjalaatikoita ja kun kaikkia kirjoja ei voinut ainakaan tässä vaiheessa siirtää niin päätimme ottaa kummallekin tärkeimmät. Minun tärkeimmissäni ovat Linn Ullmannin kirjat Ennen unta, Kun olen luonasi, Armo ja Siunattu lapsi. Uusin kirja on vielä lukematta ja hankkimatta.

    Lapsuus on oleellinen, henkilökohtainen lähde, josta voi loputtomasti nostaa uusia asioita. Sinne voi palata milloin haluaa ja humps, siinä se kaikki taas on, se viattomuuden aika, ne ruuat, leikit, tuoksut, sanontatavat, vaatteet, tavarat, tv-ohjelmat ja ihmiset.

    Muistot ovat arvokkain omaisuutemme, niin se vaan on.

  7. Niin ja joulutorit, niinpä! Viime vuonna jo niistä iloitsimme täällä, mutta tämä joulunalus tuntuu kyllä toisenlaiselta. Ei ole kiirettä tehdä kaikkea nopeasti vaan voi nautiskella kaikessa rauhassa.

  8. Minä haltioidun nyt tästä sinun kauniista tekstistä. Miten ihmeellinen voima sanoilla onkaan. Miten ne voivat lohduttaa, ilahduttaa ja itkettää. Nyt tuntuu kuin olisin kiertonut päälleni lämpöisen peiton.

    Luin tuosta Liivian kommentista, että maalla on aikaa jotenkin havainnoida enemmän. Se pitää varmaan paikkansa. Välillä tuntuu, että kaiken kiireen ja hässäkän keskellä ei ehdi edes ajatella, saatikka sitten että olisi jotenkin luova. Siksi nautin tänäänkin siitä tunnista, kun istuin jääkylmässä autossa keskellä ei mitään, tähtitaivas kattona. Oli pakko pysähtyä.

    Mutta kuten kirjoititkin uudet alut ne vasta ovat inspiroivia. Ja sellainenhan teillä siellä nyt on. Uuden seikkailun alku.

  9. Kirjailijatar, sanat ja niiden salainen voima on mietityttänyt minua koko päivän. Jotkut lauseet imeytyvät verenkiertoon, jotkut sanat muistaa aina, toiset eivät liikauta vaikka kuinka olisivat merkittäviä.

    Siellä lämpimän peiton alla on hyvä olla juuri tällaisena marraskuisena iltana, siellä, juuri siellä sinun pitääkin olla jääkylmässä autossa istuttuasi!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s