Kingi ja muut koiraystävät

Viimeinen Kingi-kirja on ilmestynyt. Kuvittaja Katri Kirkkopellon tekemä hehkuvanpunainen kansi on kuin kaunis puolukkapiste Kingi-koiran kirjalliselle matkalle. Koirakirjasarja ei ollut koskaan suunnitelmissani, mutta kun kymmenenvuotias Kingi-koira aikoinaan muutti meille se toi tarinat tullessaan. Kingi-sarjan myötä hyvästelen myös monta rakasta koiraystävääni lopullisesti. Koiria, joiden kanssa olen saanut elää ja joista olen kirjoittanut. Koiria, jotka tekivät parhaansa kasvattaakseen minusta kunnon ihmistä. Koiria, jotka juoksevat yhä usein unissani. Koiria, joiden karvoja on edelleen kaikkialla saaren talossa. Koiria, joiden kanssa olen viettänyt aikaa enemmän kuin useimpien ihmisten. Koiria, jotka ovat kävelyttäneet minua ja pitäneet huolta siitä, että olen jaksanut sekä elämää että kirjoittajan toisinaan raskaaksi käyvää työtä. Koirat ovat vahtineet, että kirjoitan ja pitäneet huolta, että pidän tarpeeksi pitkiä pausseja. Ne ovat käyneet kanssani kirjailijavierailuilla ja hurmanneet minua varmemmin myös ne, joita kirjallisuus ei kiinnosta.

Koirani ovat vaikuttaneet kirjoittamiseeni enemmän kuin osasin koskaan aavistaa. Koirien tyyneys on tyynnyttänyt minua ja koirien ilo tehnyt ankeastakin päivästä kevyen.

Siis näkemiin Miska, Kingi, Susse ja Silvi. Ja kiitos.

Onneksi sentään Isla vielä jäi. Ja itu uuteen koiratarinaan.

Advertisements

3 kommenttia artikkeliin ”Kingi ja muut koiraystävät

  1. Minä en koskaan ajatellut, että koira voisi opettaa minulle jotain. En ennen kuin hankimme koiran. Mutta siinähän on käynyt ihan samalla tavalla kuin lastenkin kanssa. Lapset ja koira ne minua opettavat, eikä päinvastoin.

  2. Juuri niin se on. Koiran ystävyys on aina ollut lempeää ja valoisaa, täynnä puhdasta iloa. Koirat vaistoavat herkästi sen milloin kaipaa lohtua ja riemastuvat aina nähdessään minut. Kukapa sellaisesta ei vahvistuisi!

    Ja lapset. Minulle on ihan selvää, ettei minusta olisi tullut kirjailijaa ilman lapsiani. Joku saattaa tarvita kirjoittamiseensa kaaoksen ja draamaa, minä tarvitsen iloa ja hyvän arjen.

    Lapset kiskoivat tähtitaivaan lähelle maata. Siksi kirjoituspöydän yllä loistaa kirkas valo.

    • Ja kyllä sitä kaaostakin muuten lasten mukana elämään tuli, mutta kaaoksen ollessa suurimmillaan kirjoittaminenkin sai odottaa. Sitä oppi organisoimaan ja ottamaan ne pienet vapaat hetket itselleen mistä milloinkin.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s