Sattumalta

Olen nähnyt melkein kaikki Wim Wendersin elokuvat. Monet niistä useaan otteeeseen. Ensimmäiset Wendersini, Alice kaupungeissa, Väärä liike ja Ajan mittaan näin koulun kuvaamataitokerhon kanssa, elokuvista innostuneen opettajan johdolla. Amerikkalaisesta ystävästä saakka olen seurannut Bruno Ganzia näyttelijänä, Paris Texasin toinen käsikirjoittaja on Sam Shephard, eräs lempinäytelmäkirjailijoistani, ja elokuvan musiikin teki muuan Ry Cooner, mies joka vei Wendersin vuosikymmeniä myöhemmin Kuubaan.

Berliinin taivaan alla on Wendersin elokuvista kaikkein rakkain ja sen olen nähnyt useammin kuin minkään muun hänen ohjauksistaan. Buena Vista Social Club vei kuuntelemaan noita ihmeellisiä kuubalaisia konserttiin ja sai hankkimaan pinon levyjä. Ja sitten tuli Pina.

Kaikki taide vaikuttaa kirjoittamiseeni. Ihan ilman muuta on selvää, etten olisi selvinnyt tässä maailmassa ilman taidetta.  Tanssiteatteria olen seurannut niin Suomessa kuin muualla maailmassakin nuoruudesta lähtien. Kiinnostus syttyi  kahdeksankymmentäluvun alussa Raatikon esitysten myötä, vahvistui modernin tanssin pioneeri Riitta Vainion ja kontakti-improvisaation Suomeen tuoneen Jaana Turusen tanssitunneilta ja muuttui pysyväksi rakkaudeksi kun teatteriohjaajana työskentelevää miestäkin kiinnosti liike jo silloin, lähes kolmekymmentä vuotta sitten kun aloitimme yhteistä matkaamme. Työn kautta moni suomalainen koreografi ja tanssija on tullut tutuksi ja enkä voi siksi laittaa heitä koskaan mihinkään järjestykseen, mutta Reijo Kelan, Jouka Valkaman, Reija Väreen, Tero Saarisen, Nanna Elovaaran, Soile Lahdenperän ja Hanna Brotheruksen töitä käyn katsomassa aina kun pääsen.

On niitä koreografeja, joiden käden jälkeä ei koskaan unohda. Esitykset muistaa välähdyksinä ja kuvina ja tunteina vuosienkin jälkeen aivan kirkkaasti. Minulle sellaisia ovat maailmalla olleet Mats Ek, Carolyn Carson, Sasha Waltz, Nigel Charnock… ja Pina.

Pina Bausch esiintyi ryhmänsä ja Nefes -teoksensa kanssa Helsingin Juhlaviikoilla, Helsingin Kaupunginteatterin suurella näyttämöllä vuonna 2005. Minä liikuin silloin vielä keppien kanssa, hitaasti, keskellä sairauslomaani. Nefes oli valoisa, onnellinen, lempeä ja kaunis, henkeäsalpaava. Se sai uskomaan hyvään.

Wim Wendersin elokuvan Pina näin ensimmäisen kerran Suomessa. Ja nyt sitten täällä Berliinissä kun kävi niin, että toritreffien päätteeksi menimme kuvittajaystävän kanssa kirjakauppaan, joka myy erityisen kauniita kirjallisia kalentereita. Ikkunassa on Pina-elokuvan juliste. Julisteen alla on pieni lappu, jossa lukee, että Wim ja Donata Wenders kertovat kirjasta  seuraavana päivänä ja kirjakaupasta saa tapahtumaan lippuja.

Wim Wenders asuu tässä naapurustossa, Torsstrassella. Olen toivonut näkeväni hänestä edes vilauksen. Ja sitten sattumalta menemme kirjakauppaan ja sattumalta huomaamme sen pienen ilmoituksen. Ja niin minä saan istua miehen ja ystävättären kanssa kaksi tuntia kuuntelemassa  Wim ja Donata Wendersiä, jotka asettuvat siihen, metrin päähän meistä ja hehkuvat lämpöä ja syvää humaaniutta kertoessaan elokuvasta, kirjasta ja Pinasta.

Ja niin näen Pinan uudelleen. Kotiteatterissa. Wendersien ja minun.

Hankin kirjan ja luen sitä hitaasti, hitaasti, tämän tästä saksan kieleen kompastellen, mutta täysin antautuneena kirjalle ja sen sivuilta aukeavalle maailmalle.

Kirjan teksti on Wim Wendersin, kuvat Donata Wendersin. Kirja katsoo minua kun herään ja kun menen nukkumaan. Se tulee seurakseni parvekekahville. Omistuskirjoitus on kirjoitettu punaisella kynällä.

Mainokset

4 kommenttia artikkeliin ”Sattumalta

  1. Minä näin tämän leffan trailerin joskus teatterissa ja ajattelin, että menen katsomaan sen heti kun se tulee. Muttei se tullut? Vai tuliko? Siis varmaan tuli ja minä missasin sen. Harmittaa vietävästi, mutta ehkä näen sen vielä joskus jossain.

    Minäkin olen tanssin ystävä, mutta käyn ihan liian harvoin katsomassa tanssiteatteria, vaikka täälläkin olisi tarjolla hyviä juttuja.

  2. Rakas Kirjailijatar, se oli melkein täsmälleen vuosi sitten kun näin elokuvan Suomessa. Syyskuuta kumminkin. Viime vuoden päiväkirja on vielä pinossa saaren työhuoneessa, mutta siitä sen saattaa tarkistaa.

    Suomessa on ihan valtavan hyviä juttuja, upeita tanssijoita ja koreografeja! Kaupunginteatterin tanssiryhmää Helsingissä suosittelen, Minimiä Kuopiossa ja maailmalla, Jouka Valkaman juttuja, Tanssiteatteri Tsuumia, Eristä nyt puhumattakaan. Marjo Hämäläinen tekee hienoja juttuja Tampereella ja, ja, ja…

    On niitä! Pinasta on ilmestynyt dvd. Tuon sen tullessani Suomeen lokakuussa. Saat lainata.

    Huiskis!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s