Sanojen voimaa

Olo on ollut monestakin syystä hutera. Onneksi voi levätä lukemalla vaikkei juurikaan muuten.

Riikka Ala-Harjan Maihinnousu on pakahduttava. Etukäteen pelkäsin, että kirjasta käyty keskustelu vaikuttaisi lukukokemukseeni ja kyllä se vaikuttikin: kirja teki koko julkisen keskustelun aivan käsittämättömäksi. Maihinnousu ei ole mikään paljastuskirja se on romaani naisesta, jonka miehellä on toinen nainen, se on kertomus eroamassa olevasta pariskunnasta, jonka lapsi sairastuu. Se on tarina erosta, yksinäisyydestä ja muutoksesta, joka tapahtuu vaikkei nainen haluaisi. Maihinnousu on kertomus menettämisen pelosta, siitä hallitsemattomasta surusta, joka saartaa yksin jääneen äidin, jonka lapsi on sairastunut. Parhaisiin kirjoihin palaan aina uudestaan. Aivan varmasti myös Maihinnousuun.

Ja eilen posti toi ystäväpostia, Saila Susiluodon vastailmestyneen Dogman. Dogma on rakkauskertomus, kuvitteellinen elokuvakäsikirjoitus, kuvitteellisen Ellenin runoelma. Saila Susiluoto kulkee runoilijana omia teitään, murtaa muotoa ja luo uutta. Hänen kokoelmiensa naiset eivät suostu heille valettuihin muotteihin. Edellisen kokoelman ostoskeskuksen Carmen ja Dogman rakkaudesta hulluna oleva Ellen eivät ole mitään sivustakatsojia. Eivät edes silloin kun rakkaus pakottaa heidät polvilleen.

Kun en kirjoita, kun en saa sanaa sormistani, kun en jaksa enkä pysty, kun ei huvita eikä synny, otan kirjan kassiin ja lähden. Käveleksin päämäärättä, annan auringon hoitaa.

Ja käveltyäni tarpeeksi etsiydyn mukavaan kahvilaan ja luen.

Advertisements

8 kommenttia artikkeliin ”Sanojen voimaa

  1. Minä ehdin lukea tuon Maihinnousun ennen koko kohua, joten se ei päässyt mitenkään ”sotkemaan” lukunautintoani. Ja minä tosiaan pidin kirjasta, sen raastavan paljaista lauseista. Täältä käsi ojentuu myös Itämeren yli, heihei 🙂

  2. Hullussa on sitä samaa pähkämäisyyttä ja reilua vinoutta mitä Juha Hurmeen teatteriohjauksissakin. Pidän. Taskisen Paisti taas on viehättävästi wienissä marinoitu. Pitkä Itävallassa asuminen näkyy ja hyvässä mielessä. Ulkopuolisuus ja havaintojen tarkkuus riemastuttaa. Pyöräretkeltä tulin juuri ja kohta pääsee siis taas lukemaan. Vai kirjoittaisiko vielä hetken kun niin polttelee. Ehkäpä.

  3. Hei!
    Ekaa kertaa täällä… 🙂 Kirjailijattaren polkuja löysin tänne.
    Minä luin Maihinnnousun luettunani ensi lehtikirjoituksia. Olisinpa lukenut ennen niitä. Kirjaa lukiessani odotin koko ajan, milloin päähenkilö muuttuu siksi sukulaistensa elämää sorkkivaksi hyväksikäyttäjäksi, jona lehdet kirjailijan pahimmillaan tarjoilevat. Onneksi ei muuttunut. Annan ajan vähän kulua ja luen kirja uudelleen.
    Leppoisaa viikonloppua Berliiniin!
    Linnea Helsingistä

    • Hei Linnea, tervetuloa.

      Minä en erityisemmin pidä kirjoista, joiden henkilöt ja tarinat ovat todellisia, mutta naamioituneina lievästi muutettujen nimien taakse, saan niistä aika herkästi näppylöitä. Enkä ihan hanakasti tartu myöskään kirjoihin, joiden tiedän kertovan todellisesta, katkenneesta parisuhteesta tai äitisuhteesta tai mistä tahansa suhteesta. (Tikkaset ovat tässä kyllä loistava poikkeus, heidän rakkautensa ja avioliittohelvettinsä muuttui kahdella kertojan äänellä kirjoitetuksi kaunokirjallisuudeksi, josta puuttuuu kaikki tunkkaisuus ja kostamisen tarve)
      Kaikki kirjailijat käyttävät näkemäänsä, kuulemaansa, kokemaansa, elämäänsä, havaitsemaansa, mutta minulle parhaissa kirjoissa ne kokemukset ovat sitä loimilankaa, josta tarina punotaan.
      Maihinnousuun liittyvästä julkisesta keskustelusta on voinut aavistaa perheen sisäisten suhteiden vaikeudet.
      Kirjasta sitä ei voi lukea mitenkään. Sitä lukiessa alkaa toivoa hyvää päähenkilöille, alkaa toivoa, että he selviävät, että he jaksavat, että heille ei käy huonosti. Lukiessa pelkää lapsen puolesta ja samaistuu äidin pelkoon lapsen menettämisestä.

      Kerro sitten kun luet uudelleen, voisin lukea samaan aikaan kanssasi. Pidetään pieni toisen lukukerran kirjapiiri. Olisiko tammikuussa? Vai vasta myöhemmin?

      Aurinkoa Berliinistä. Kirjoituspäivä edessä, mutta illalla konserttiin.

      • Vastasit heti, hauskaa. Vietän tässä sairaslomapäivää. Sopivan terveenä sairaana, että jaksan ajatella. 🙂

        Olen kirjoittanut itse pari tietokirjaa ja yhden romaanintekeleen, jota yksikään kustantaja ei ole halunnut julkaistavaksi. Nyt etäisyyden päästä ymmärrän sen oikein hyvin. Kirjani ei ollut mikään kostokirja tai oman perheen sisäinen terapiateos, mutta kovasti henkilökohtainen kuitenkin.
        Vieläkin joskus haaveilen (kirjoittamisesta on aika monta vuotta), että avaan tiedoston uudelleen ja kirjoitan uudelleen. Jokaisen pöytälaatikkokirjailijan ’oma nimi kirja kannessa’ -unelma on kuitenkin saavutettuna tietokirjallisuuden parissa.
        Tästä huolimatta ja kaikki kunnia kaikille maailman tietokirjailijoille; minusta oikeita kirjailijoita ovat kaunokirjailijat. 😉

        Maihinnousu on nyt lainassa äidillä. Joulun jälkeen voisi olla minikirjallisuuspiirin paikka.

        Katsopa tämän postaukseni viides kuva. http://linneatalvi.blogspot.fi/2012/08/kavellen-stadissa.html

        Onneksi helsinkilaisiltäkin löytyy maailmankaupunkipilkettä silmästä.

  4. Se on ihan tavallinen alku kirjoittamiselle, kirjoittaa itseä läheltä, etsiä omaa ääntä omien kokemusten kautta. Varmasti ihan kaikkein tyypillisin esikoiskirja ja jotenkin myös ymmärrettävin: Kirjan kanssa kun kyse siitä, että on pakko saada kertoa joku tarina. Ensimmäisen kirjan kanssa oma elämä ja kokemukset ovat usein ne polttoaine.

    Minun ensimmäinen kirjani oli lastenkirja ja siksi maailma oli toinen. Ja siltikin piilotin siihen jotakin itsestäni äitinä. Kirja tuli aina uudestaan ja uudestaan takaisin kustantajilta. Aina oli mukana se kirje: ”Kiitämme mielenkiinnostanne kustantamoamme kohtaan, mutta valitettavasti kirjanne ei mahdu kustannusohjelmaamme”. Kirjoitin sen seitsemän kertaa uudestaan ja sitten vasta tärppäsi. Jälkikäteen ajateltuna se oli hyvä alku kirjailijan tielle. Tajusin olevani valmis tekemään kirjan julkaisemisen takia töitä ihan niin pitkään kuin on tarvis. Ja opin samalla sietämään sitä, ettei tekstiäni pidetä hyvänä. Ja pääsin korjaamisen ja uudelleenkirjoittamisen alkuun. Nyt tuntuu siltä, että uudelleen kirjoittaessa kirja oikeastaan vasta syntyy.

    Rohkaisen siis sinua tarttumaan uudelleen vanhaan tekstiisi. Lue se nyt, matkan päästä ja ala kirjoittaa uudelleen. Vaikka hitaastikin, pieninä paloina.
    Vanha teksti saattaa syntyä uudelleen tai synnyttää jotakin uutta. Entä jos kyse onkin muodosta? Ehkei se olekaan romaani vaan novellikokoelma? Proosarunoa?

    Jos haaveilet kirjan kirjoittamisesta älä anna periksi. Etsi aikaa kirjoittaa ja kirjoita. Ja epätoivon hetkinä ajattele, että se kamppailu on osa matkantekoa.

    Huiskutuksia täältä sorvin äärestä!
    Minikirjapiiri siis joskus joulun jälkeen, kivaa!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s