Siirtymiä

(Kuva Onkel Ho:sta, mieheni lempiravintolasta Prenzlauer Bergissä Berliinin kodin lähistöltä)

Olen siirtymävaiheessa. Astumassa koleahkosta kesästä lämpimään syksyyn, vesisateesta aurinkoon. Paikasta toiseen, maasta toiseen, ajatuksesta toiseen. Olen jättämässä hyvästejä kirjasarjoille, joita olen kirjoittanut, rutiineille, joihin olen itseni vuosien varrella köyttänyt. Olen jättämässä romaania kustantamoon, päästämässä irti näytelmästä, joka jatkaa sen jälkeen omaa elämäänsä ilman minua. Olen käynyt kuuntelemassa kuinka joku, jonka joskus kauan sitten kirjoitin soi, näkemässä kuinka joku toinen, jonka eräänä pakkastalvena kirjoitin muuttuu liikkeeksi ja kuvaksi.

Teatteriin, televisiolle ja orkestereille kirjoittaessa joutuu aina odottamaan pitkään ennen kuin sana muuttuu lihaksi. Ja kun se viimeinen tapahtuu, on itse kirjoittajana jo toisaalla ja toinen. Ytimeltään sama, mutta nahkansa luonut jonkun matkan kulkeneena, jostakin koskettuneena, johonkin pettynyneenä, jostakin riemastuneena, yllätettynä. Matkalla on pysähtynyt jonnekin, uneksinut jostakin, surrut jotakin, iloinnut monesta, on rakastanut ja tullut rakastetuksi, on ollut väärässä ja oikeassa, typerä ja viisas, ahkera ja saamaton.

Kirjoittaminen on matka ja matka muuttaa ihmistä, onneksi. Pahinta olisi pysyä samana ja toistaa kerran oppimaansa teksti tekstiltä, kirja kirjalta.

Tuntematon kutsuu minua, uuteen tarttuminen. Tänä kesänä olen saanut kirjoittaa lauluja nuorelle, suuresti ihailemalleni laulajalle ja työskennellä poikani ikäisen säveltäjän kanssa. On tehty jotakin valmiiksi ja sytytetty merkkituli jollekin vielä syntymättömälle.

Ja kun olen kuljeskellut omin päin sanojen väliä kuin hidaskulkuista polkua, olen eksynyt maastoon, jonka muotoja en tunne. Olen oppinut näinä kuukausina kirjoittamisesta ja itsestäni jotakin sellaista, joka on käynnistänyt mielen vuoristoissa maanvyöryn.

Olen aloittamassa uutta, kääntymässä tielle, jolle en arvannut vielä vuosi sitten kääntyväni.

Oleellista muutokseen uskaltautumisessa on ollut perheeni iloinen rohkeus  ja läheisiksi tulleiden kirjailijakollegoiden kannustus, pitkät keskustelut ja kirjeenvaihto heidän kanssaan.

Tulin nuorena, 24-vuotiaana äidiksi ja olen sen jälkeen ollut se, joka pysyy paikallaan tai matkustaa lasten kanssa. Nyt lapseni ovat aikuisia ja heidän äitinsä paitsi kirjailijana, myös ihmisenä uudessa tilanteessa.

Olen kesän aikana maannut paljon vuoteessa ja lukenut kirjailijoiden matkakertomuksia.

Siirtymäriitin aikana tavarakasat ovat kadonneet huoneista, huonekaluja ja astioita, lamppuja ja tauluja annettu pois, kaapit siivottu ja kaikki ylimääräinen viety kirpputoreille. Matkalaukku on kulkeutunut komerosta keskilattialle. Sen viereen on hilautunut kirjapino, lahjaksi saamani parvekevalot, kauniit kengät ja pieni kasa vaatteita. Siirtyessä eteenpäin tärkeintä on kevyt kantamus.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s