Lähikulmilla on viisi pientä kirjakauppaa, kaksi kirjastoa, neljä antikvariaattia, paperikauppoja ja kirjallisuushotelli. Lukutilaisuuksia järjestetään paitsi niissä, myös kahviloissa, elokuvateattereissa, baareissa, toreilla, joella, puistoissa. Kaikki lukutilaisuudet ovat aina täynnä ja ne ovat tosiaan lukutilaisuuksia, kirjaa luetaan ääneen. Jos kirja on käännetty, sitä luetaan kahdella kielellä, alkuperäisellä ja saksaksi.
Ihastelen sitä millaisia kirjoja täällä julkaistaan, mitä viipyileviä, hiljaisia, hienoja, pieniä, merkillisiä, syviä, teräviä, ällistyttäviä kirjoja. Julkaisupäätöstä ei selvästikään ole tehty mahdollisen myynnin vaan kirjan itsensä vuoksi. Ihastelen sitä, ettei mitään määrättyä kokoa ole ja sitä, että kannet voivat olla niin monenlaisia, niin tavattoman monenlaisia.
Tässä maassa, tässä kaupungissa on hyvä kirjoittaa. Täällä kirja-alan kriisi, vai miksi sitä kutsutaankaan, ei ole se mistä puhutaan kun puhutaan kirjallisuudesta.
”Pyydän teitä kirjoittamaan kaikenlaisia kirjoja, olemaan epäröimättä minkään aiheen kohdalla, miten tahansa vähäpätöisen tai laajan. Rehdisti tai kepulikonstein, te toivottavasti hankitte tarpeeksi rahaa matkustaaksenne ja ollaksenne joutilaana, pohtiaksenne maailman tulevaisuutta tai menneisyyttä, uneksiaksenne, maleksiaksenne kadunkulmissa, antaaksenne ajatustenne vanan kastua syvään virtaan.” Virginia Woolf: Oma huone.
Eppu Nuotio 
Mahtaako tuo perustua siihen, että ihmisiä on niin paljon? Ja kaikenlaisille kirjoille riittää lukijoita?
Ajelimme viikko sitten pyörillä tuon Sinunkin kaupunginosasi läpi. En ihmettele, että viihdyt siellä! Löysin Berliinistä myös paljon vihreää ja hienon metsän.
Oi voi, olisinpa tiennyt että ajelet näillä kulmilla: olisin kutsunut kylmälle minttuteelle. Yksi kaikkein vihreimmistä miljoonakaupungeista tämä onkin, paljon puistoja, kaikenlaisia puistoja. Kävitköhän Grunewaldissa? Jos joskus vielä ajelet näillä kulmilla, kerro!
Varmaankin yksi syy on suuri ihmismäärä, mutta on muitakin syitä. Yksi tärkeimmistä on se, että kirjallisuutta pidetään tärkeänä, sivistystä pidetään välttämättömänä.
Hei!
Kävimme Grunewaldissa, se oli elämys. Laitan siitä kohta kuvia ja kertomuksia.
Kiitos, kerron kyllä!
Oi, miten hienoa…minäkin jäin miettimään, miksi siellä on tilaa niin erilaisille kirjoille. Kai se sitten on markkinoiden suuruus, erilainenkin kirja löytää siellä enemmän lukijoita kuin pienessä Suomessa. Aivan ihana tuo Woolfin lainaus, painan sen sydämeeni.
Uskon, että kyse on paljolti siitä yhteisestä suuresta päätöksestä, että moniäänisyys on hyvä asia ja että kirjallisuudella on monta tehtävää. Odotahan kun näet ne kirjakaupat! Nuo kirjan kuvat ovat yhden iltakävelyn räpsäisyjä ikkunoiden takaa. Ajattelin kuvata kirjakaupat ja kirjallisuushotellin ja lähistön kirjailjatalot joskus rauhassa.
”Tässä maassa, tässä kaupungissa on hyvä kirjoittaa. Täällä kirja-alan kriisi, vai miksi sitä kutsutaankaan, ei ole se mistä puhutaan kun puhutaan kirjallisuudesta.”
Tästä saan lohtua. Olen niin kyllästynyt pessimistiseen talouspuheeseen, siihen, että kirjallisuudesta puhutaan vain rahan ja myynnin kautta.
Minäkin olen pelkkään talouspuheeseen väsynyt. En varmaan olisi jos sen rinnalla rehottaisi aina vain vankistuva keskustelu kirjallisuudesta sen kaikissa muodoissa, jos tulisi tunne taistelusta taiteen ja kulttuurin puolesta, kirjallisuuden monikasvoisuuden tärkeydestä. Mutta usein tulee vain tunne siitä, että kirjailijoita muistutetaan julkisessa keskustelussa jatkuvasti kustantajien kurjistuvasta tilanteesta ja kaikki kovaäänisin keskustelu kirjallisuuden ympärillä on viime aikoina keskittynyt huonot ajat -mantran hokemiseen.